11.7.2012
Varoitukset: Viiltely
Katson
nukkuvaa tyttöä. Hän on kääriytynyt peiton uumeniin niin lujasti, etten
näe kuin osan kasvoistasi sekä valtoimenaan tyynyn päälle leviävät
kiharat. Haluaisin koskea hänen tummanruskeita hiuksiaan varovaisesti,
kuiskata korvaan sanat 'rakastan sinua'.
Mutta en tee
niin. En halua tehdä sitä oikeasti, en hänelle. Minun heiveröinen,
lasista tehty rakkaani. Pelkään niin paljon! Pelkään pilaavani sinun
elämäsi, ellen ole jo tehnyt sitä. Pelkään, että vien mahdollisuutesi
oikeaan elämään. Vaihdan asentoa ja katson katon epämääräisiä
puusyyhyjä. Tiedän varmasti, että pidän tuosta tytöstä. Rakastan häntä,
hänen kurvejaan, hieman hassuja kynsiä ja söpöä pikkunenää.
Mutta
minä olen minä. Pitkät punaruskeat hiukset, korvakoruja viisi
kappaletta. Nostan vasemman käteni ja sivelen arpivanaa hiljalleen. Hän tietää niistä, kuiskasi pieni ääni korvaani. Mutta ei niistä uusista nilkoissa, toinen ääni nauroi. Hieman liian iso jalka korkokenkiin. Halu olla olematta.
Minä
vien hänen mahdollisuutensa lapsiin, kirkkohäihin. Minä aiheutan turhaa
huolta ja murhetta. Jos hieron hieman silmiä, saan ylitummat meikkini
leviämään pitkin poskia. Tällaisen rahjuksenko sinä todella
haluat viereesi? Vilkaisen nukkuvaa hahmoa vierelläni. Niin
rauhallinen... niin hetkellinen. Aamulla katsot sinivihreillä silmilläsi
minua hiljaa, painat pääsi syliini ja kuiskaat, kuinka epäreilu maailma
on meitä kohtaan.
Jälleen kerran mieleni tekisi tarttua
veitseen, mutta en viitsi tässä ja nyt, sinun rinnallasi. Itku puristaa
keuhkoni kasaan, makaan hiljaa siinä aamuyön tuntien aikana. Minä ja
sinä emme koskaan tule olemaan tämän yhteiskunnan lapsia. Vain hiljaisia,
irrallisia ja rikkonaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti