5.12.2012
Varpusen tanssi
Tuntuu hölmöltä sitoa ruusunpunainen
rusetti liekkien värjäämiin hiuksiin. Tai korostaa sinisiä silmiä
mustalla kajaalilla. Lapseninnokkuudella vielä kiiruhtaa nuori nainen
hymyillen hakemaan kuusen alta lahjapaketin. Mutta vain, koska se tuntuu
oikealta. Ei yhtään väärältä. Tai epäreilulta. Joulu on aina ollut
sellainen. Seesteinen ja täynnä iloa.
Kuusi on pieni, koristeltu
vanhoilla raikkaan värisillä villasukilla ja joulupalloin. Ruokapöydässä
lauletaan kuorossa ja syödään ahneesti. Ehkä kerran vielä saa olla
lapsi?
Pihapuiden oksilta varisee lunta lakaistulle pihatielle.
Harmaat silmät tarkkailevat varpusten leikkiä juoma-altaalla,
punahiuksista nuorta naista tekemässä enkeleitä rinteeseen. Oudoksuttu
vilkaisu pihatielle, suhahdus ja katsoja olettaa nähneensä väärin.
Toivottavasti.
Joulupuu on koristeltu liian hienosti. Sen
jokainen koriste on prikulleen omalla paikallaan, katselee taloa vain
tietystä kulmasta. Kahvittelupöydässä istutaan aluksi vaiti, vain
muodollisuuksia ladellen. Vanhat kaunat on unohdettu, joten ehkä kaksi
tuttua ja vierasta uskaltaa vilkaista toisiaan hieman pidempään. Illan
aikana mistelinoksa pujottautuu heidän ylleen. Jää ja tuhka kohtaavat
toisensa katseista eikä kumpikaan tee elettäkään liikkuakseen.
Joulupäivänä
tarkkailija siirtyy hieman lähemmäksi. Odottaa tyttöä ulos, mutta ei
osaa kuvitella tämän lähteneen. Tyttö kävelee kaduilla, joilla vain
harvat tallaavat siinä iässä. Uutisen kuultuaan poika vannoo
rakastavansa aina, totaalisesti ja täydellisesti. Ilman huolta.
Kalenterista
kääntyy aivan uusi aika, seuraava vuosi. Edellinen on taakse jätetty ja
unohdettava. Koska vaikka aika olisi pysähtynyt, viisarit jatkavat
matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti