02.08.2015
Varoitukset: Seksi
Tämä teksti syntyi itsekseen, ilman sen suurempaa pakottamista. Vuoden ajan on ollut vaikea kirjoittaa yhtään mitään, ja kun lopulta saan aikaan tekstiä, syntyy tälläinen yksilö. Tässä on paljon minulle tyypillisiä asioita mukana, mutta lopulta paljon uutta ja kokeilua. Ensimmäinen tälläinen laatuaan. Toivottavasti tykkäätte :)
Sen tytön katse oli niin tumma, hyytävä, pysäyttävä. Hukuttava.
Hivelevä, innostava.
Kuinka tytön kieli lipui pitkin alahuulen kaarta, tehden hulluksi. Minut, joka en koskaan tullut hulluksi.
Kieroituneella, aaltoilevalla liikkeellä tyttö tuli, kietoi jalkansa uumalleni ja suuteli viinin huurut huulilta.
Mitä saisi olla? Gini Tonic, ja olin myyty maailman suloisimmalla tavalla. Stropoloisteen keskeltä tytön lyhyen kellohameen pyörähdykset, lyhyt oranssi polkkatukka, syvän punainen paita...
Se sai sykkeen huippuunsa, tahtomaan viedä tuon hennon koukun kokoelmiinsa.
Kesytöntä, pahamaineista, arvaamatonta. Rakkaudetonta.
Stina havahtui humalan huuruistaan tuntemattomassa yksiössä. Hän tunsi puhtaat lakanat allaan ja ympärillään, aisti jonkun katselevan itseään. Nainen avasi tummat silmänsä ja kohtasi valkoisen katon, kera sen röpelöisen pinnan. Pitkät tummat hiukset olivat levinneet sinne tänne, kokonaisuudessaan lähinnä pörröön pään päälle. Stina mumahti, liian kirkas ympäristö. Katse kohtasi vaaleanpunaisen, hentokankaisen valaisimen vasemmalta, oikealta taas seinän. Sänky oli yksinäisen ihmisen.
Stina kohottautui istumaan, antoi katseensa jatkaa leikkiään huoneessa. Parvekkeen ovi oli heti vastapäätä, siitä vasemmalle sohva, nojatuoli, tv-taso, tv, tietokonepöytä, sillä applen tietokone, keittiösyvennys, söpö pieni pöytä, viinipulloja.
Missään välissä Stina ei noteerannut nojatuolissa, suoraan sängylle katselevaa hahmoa, vaikka näki ja aisti hänet. Hänet, vai sen?
Stina hymähti, laski paljaat jalkansa viileälle parketille ja antoi askeleidensa suunnata keittiöön. Hän laittoi veden valumaan viileälle, kaivoi kaapista itselleen kupin. Keittimessä porisi tuore kahvi, sopivasti juuri kahdelle. Stina katseli porisevaa kahvia samalla, kun täytti mukinsa vedellä. Typerää.
Katselija seisoi keittiösyvennyksen ovella, kun Stina hörppi vetensä tasaisin ja äänekkäin kulauksin. Silmäkulmastaan Stina näki toisen vartalon ja vain sen. Kaaret rintojen mäille, kaaren alavatsalta kevyen häpyverhon luo ja sen taa. Näki toisen tummat, tässä valossa siniset, silmät, aisti toisen halun puhua.
”Siinä on kahvia”, toinen lopulta sanoi.
”Juu”, Stina vastasi, kääntyi vastustajansa puoleen täysin. Stinalla sentään oli yllään pitkä, valkea paita. Hän antoi katseensa valua toisen ohitse ja löytää lattialle päätyneet vaatteet siististi viikattuina sängyn jalkopäästä. Hymähdys, Stina ohitti mukinsa hylänneenä vastustajansa. Hän veti farkut jalkaansa, aloitti jo paitansa vaihtamista, kun porkkanapää istuutui sängylle näköetäisyydelle.
”Lähdet”, hän totesi kallistaen päätään, taivutti kaulansa näkyville, nojaili käsivarsiinsa ja loi katseen joka jätti niin paljon arvailun varaa.
Stina joutui sulkemaan silmänsä hetkeksi, paljaat rinnat pinttyneenä silmien verholle.
”Mitäpä sitä pitkittämään”, Stina totesi, kun oli varma ettei äänessä ollut tunteiden häivääkään.
”Harmi”, toinen supisti hieman hentoja huuliaan. Stina avasi silmänsä vain nähdäkseen pään kallistuvan toiseen suuntaan. Porkkanapää pyöritteli hieman niskaansa.
”Harmi?” Stinan oli pakko kysyä, koska se vain tuntui pakolliselta siihen tilanteeseen. Samalla hän veti toisen lainaaman paidan yltään. Hän ei vaivautunut etsimään rintaliivejään pinosta, vaan laittoi juhlavan toppinsa ylleen.
”Niin.”
Stina sai vaivoin vedettyä topin helman alas toisen äänen hennon särkyvän painon vuoksi. Katse tarrautui parvekkeen ovenkahvaan armoa hakien. Kehossa poltti, vatsanpohjaa nipisti. Tummat silmät sulkeutuivat ja happea haettiin vaivalloisesti.
Toinen ei sanonut enää mitään, Stinakaan. Tummahiuksinen otti farkkutakkinsa selkämyksestä kiinni, muttei saanu avattua sitä ja laitettua päälleen. Käsi tärisi uhkaavasti, pelottavasti ja armotta. Hillintää, Stina muistutti itselleen, erehtyi laskemaan katseensa farkkutakkiin oven kahvasta. Punertavahiuksinen piirtyi jälleen näkökentän rajamaille, oli vaihtanut asentoaankin.
Toinen oli nostanut toisen jalkansa sängylle, antaen lisää pintaa katsella, houkutella.
Eikä Stina osannut kuin siirtää katseensa toiseen armoa silmillään huutaen. Punertavahiuksisen huulille levisi hymy, silmät siristyivät hellyyttävästi. Houkuttelevasti. Stina puristi farkkukangasta henkensä kaupalla, uhaten omaa olemassaoloaan edes harkitsemalla jäämistä.
Vitut.
Stinan ei tarvinnut kahdesti käskeä itseään, ehkä itsehillinnälle periksi antaminen riitti. Huulet tavoittelivat porkkanahiuksisen omat vaativaan, henkeäsalpaavaan suudelmaan. Vastaus oli yhtä hanakka, terävämpi. Hyvin hoidetut hampaat takertuivat Stinan alahuuleen, vetivät lähemmäksi, kaatoi heidät nojaamaan osittain seinää vasten. Stina ynähti vasten huulia, mielihyvän purkautuessa pitkin jännittynyttä kehoa. Jokainen suudelma sai hengityksen kiihtymään, topin lentäminen lattialle tuntui kuin unelta. Stinan kädet hivelivät ympäri paljasta pintaa, pakotti tytönkasvoisen alleen, antoi huultensa piirtää solisluukaaret uusiksi.
Hän hamusi otteensa toisen lantiosta, puristi, irrotti, veti kätensä pitkin kylkeä. Nautti aikaansaamistaan voihkaisuista, nautti siitä pakottavasta tunteesta minkä ne saivat aikaan hänessä itsessään. Hän nautti näykkäyksiensä luomasta huumasta, toisen käsistä ylävartalollaan, alavatsallaan, lopulta farkkujen napilla ja niiden väliin yrittävästä kädestä.
Stina painoi itsensä liki punahiuksista, upotti hampaansa tämän rinnan yläreunaan, imi, merkkasi. Tarkoituksella vai ilman? Jaa’a. Stina esti toisen käden liikkeen, ohjasi hampaillaan käden pois housuistaan. Siniset silmät anoivat lisää, anelivat Stinaa antamaan itsensä ja ottamaan hänet.
Stina ei luvannut antaa itseään, mutta antoi silti. Hän hukuttautui niihin tunteisiin, joita hän sai aikaan toisessa. Hän suuteli vatsalinjaa, siirtyi alemmaksi, asettui itse lattiatasolle polvilleen ja levitti toisen haaroja toisella kädellään.
Se riitti toiselle, hän antautui.
Viekas viettelijä, Stina muisti ajatelleensa ennen kuin kostutti sormiaan ja pyrki antamaan toiselle nautintoa. Ääni, jonka punapää päästi, oli hengästyttävä, suorastaan ihastuttava. Stinan oli vaikea olla kiemurtelematta sen vaikutuksesta.
Paljoa ei loppupeleissä vaadittu, porkkanapään keho alkoi nykiä ylöspäin. Niska kaartui taaksepäin, suusta ei päässyt ääntäkään, mutta suljetut silmät ja avonainen suu viestitti nautinnosta. Stina jatkoi, hän upotti suudelmia toisen herkimmille alueille, käytti kaiken taitonsa omasta halustaan tuottaa nautintoa. Hän tunsi sormiensa ympäristön kiristyvän, tunsi ensisykähdyksen, näki huulilta karkaavan voihkaisun. Stina jatkoi, jatkoi vielä senkin jälkeen, kun sykintä oli rytmikkäämpää. Hän nautti voihkaisuista, inahduksista, nytkähtelevästä selästä. Nautti niin paljon, ettei ollut varma kestäisikö itse kauaa, pelkästään vain toisen nautinnon vuoksi.
Stina lopetti vasta, kun toisen käsi pysäytti hänet, veti pois lattialta kirpeän makuiseen suudelmaan.
”Helvetti”, porkkanapää suuteli Stinaa. ”Sinun”, suudelma. ”Kanssasi.”
Farkut löysivät tiensä takaisin lattialle.
Stina seisoi parvekkeella, yllään se valkea paita. Hän oli harjannut hiuksensa, asetellut tupakan huulilleen sanaakaan sanomatta ja siirtynyt ulos. Tummat silmät tarkkailivat liikennettä alhaalla, juuri sopivan hiljaista. Kuudes kerros uudehkossa kerrostalossa sai Stinan pohtimaan ironista itsemurhaa. Hän kurkotti hieman kaiteen ylitse, katseli rattaitaan työntävää naista.
Ei porkkanalla ollut ainakaan rahasta puutetta.
Ovi kolahti ja paha missä mainitaan astui parvekkeelle. Kaksi mukia, toisessa teetä, toisessa kahvia. Stina huomasi virneen kohoavan kasvoilleen ottaessaan vastaan muumiteepussilla varustetun teen. Hän antoi tupakkansa pudota parvekkeelta katuun.
”Se olisi voinut osua johonkuhun”, porkkanapää totesi vilkaisten alas. Tämä pysytteli turvallisen matkan päässä, nauttien seinän luomasta turvantunteesta.
”Ehkä”, Stina hymähti, lillutteli teepussia hetkisen. Sen jälkeen hän katsoi seuralaistaan suoraan silmiin ja veti pussin kaiteen toiselle puolelle.
Toinen kallisti päätään, ilmeellään nuhdellen, silmillään nauraen. Stina pudotti pussin katuun.
Stina kääntyi kaiteen puoleen, nojasi siihen ja hörppäsi ihan liian kuumaa teetä. Hän ei antanut sen näkyä, kivun huulilla tai kielellään. Hän nautti siitä, polttelevasta tunteesta. Se auttoi keräämään ajatuksia, havahtumaan.
Stina joi teensä, seuralainen kahvinsa. Stina puki, otti laukkunsa ja suuntasi ovelle.
”Et siis oikeasti aio kysyä”, porkkanapää kallisti päätään. Stina käänsi katseensa sinisiin silmiin, hymyili.
”En.”
Stina sai kengät jalkaansa, avasi ja sulki ulko-oven perässään.
Katukivetykseen räjähtänyt teepussi sai Stinan vielä hetkeksi pysähtymään, harkitsemaan uudelleen. Vastaus oli silti ei, tunteilleen ei saanut antaa varaa kehittyä.
”Auroora”, porkkanapää lausui yksin ovelleen. ”Se olisi ollut Auroora.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti